In our family history there are about 50 letters and post cards written by Ruth Mundt during years 1946 – 1970. Betty Mundt announced her death to Sylvi. Years later I was in connection with Jerry Mundt, Ruth’s son, and sent a copy of all these letters to him.

16.12.1970 From Betty Mundt Cedar Falls to Sylvi Pärssinen Tohmajärvi

                                      Dec – 1970 Cedar Falls, Ia.                                    

Dear Friends,

I have not written sooner because I did not know how to tell you that our Mother, Ruth, passed away November 4th.

She had not been well for some time and was in the hospital in August. They could find nothing wrong at that time and wasn’t until after she passed away that a small brain tumor was found.

It all happened so fast and still is hard to believe she is gone. Father Lloyd is doing quite well and manages to keep the store open with Pam’s help.

I know you shall feel the loss of your friend almost as much as we do because she loved you all like her own family. We would like to hear from you and want you to know that we think of you often.

                 Sincerely    Betty Mundt

                 Mrs. Robert Mundt         2102 Cedar Heights or.

                 Cedar falls, Iowa            U.S.A 50613

                                       - - -

Hyvät ystävät,

en ole kirjoittanut aikaisemmin, koska en oikein tiennyt, kuinka kertoa teille, että meidän äitimme, Ruth, siirtyi ajasta iäisyyteen marraskuun neljäntenä.

Hän ei vähään aikaan ollut tuntenut olevansa kunnossa, oli sairaalassa elokuussa. Siellä ei löytynyt mitään silloin ja vasta hänen kuolemansa jälkeen paljastui pieni aivokasvain.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, ja vieläkin on vaikea uskoa, että hän on poissa. Isä Lloyd kestää suhteellisen hyvin ja pitää kauppaa auki Pamelan avustuksella.

Tiedän, että te tunnette ystävänne menetyksen lähes yhtä raskaana kuin mekin, koska hän piti kaikista teistä ja omasta perheestään. Tahtoisimme edelleenkin kuulla teistä, ajattelemme teitä usein


18.12.2006 From Gerald Mundt from Minneapolis to Ilmo Pärssinen Järvelä.

JERRY & DIANE MUNDT 3700 Grand Way – Unit #216 St. Louis Park, MN. 55416 U.S.A.

December 18, 2006

Dear Ilmo,

It has been so great to hear from you. As you discovered, we still live in the Minneapolis area of Minnesota, USA. I retired my architectural firm in 2001 after 36 years. For all those years I had a small firm of from 8 people in the 70’s only a CAD operator and myself during the last 8 years. During my architectural practice I worked on single-family homes, apartment homes (mostly around 30 units for seniors), nursing homes, a few churches, and a few office and industrial buildings. I’ve enjoyed my architectural work but happy to be retired and not having deadlines, responsibilities and liabilities for new buildings. I now have time and energy to go on to other interests.

Since the time as a small boy of 7 or so, when I looked for fossil shells in a vacant lot near our home in Waterloo, Iowa, I have kept an interest in geology and paleontology. In 1996 I started taking University of Minnesota geology courses, which led to two semesters in consecutive years studying paleontology at South Dakota School of Mines and Technology in Rapid City, South Dakota. While there I took paleontology courses studying fossils, extinct life, evolution and extinction. My plan was to end up with a master’s degree in paleontology. I have nearly completed my academic studies and about half way through my thesis on a nearly complete fossil of a 9-foot long, 80 million year old sea reptile called a Plesiosaur, which I discovered in Cretaceous material about 50 miles south of Rapid City. I doubt I’ll ever complete the thesis or master’s degree now, as I am too old and busy with family and travel. I am teaching a paleontology course, however, to seniors through our OLLI organization. I end up the class with a four-day trip to western South Dakota’s Bad Lands area where we search for fossils of 30 m.y. old “critters”, like early mammals and turtles. The horse, camel and rhinoceros, among other mammals now extinct, started their evolution in North America and by 40 m.y. were about the size of a Collie dog.

Diane started hew working career at our local newspaper, the Minneapolis Star Tribune, when our youngest was in junior high school. She worked her way up to a reporter doing stories on seniors and new about seniors in our state. After about 15 years she retired in 1990 or so, and also enjoys not having deadlines. She still writes for OLLI quarterly newsletter, reads many books, and keeps in touch with our children and grand children. Her father, Bruce Lozier, died 6 years ago and her mother, Bessie, died 3 years ago. Her only sister, Kay, is 3 years younger than Diane. She and her husband retired from their careers in Michigan some 15 years ago and moved to St. George town in a warmer climate in the south west corner of Utah, where they still live. They have two sons and a daughter. The daughter was born with a serious mental handicap and lives in a special home in St. George.

My father, Lloyd, died 1981 of a massive heart attack while raking up Fall leaves in the back yard of a small house he owned in Waterloo. He was 91. Three years after Ruth died, he married a nice woman whose name is Elda. She is still alive and lives with her daughter in the state of Washington.

My brother Bob, the oldest of the four children of Ruth and Lloyd (Bob, Joanne, Gerald and Mary Mae), died at the age of 75 in 2003. He had fought colon cancer for some 20 years but it finally got the best of him. They were living in Prescott, Arizona. His wife Betty moved to Rochester, Minnesota, where her only son lives, and near 3 of her 4 daughters who live in Cedar Falls, Iowa. Because Bob was a veteran of the Korean War, he requested to be buried in our country’s national cemetery in Arlington, Virginia, near our capitol in Washington, D. C. Many of us went to the burial service. It was a marvel[l]ous military ceremony with several active Marines and taps from a bugler on a nearby hill.

We have three children. Our oldest, Bruce Lloyd (the names of his grandfathers), turned 50 in November. He and his wife Karen have no children. They live in the small town of Cambria on the central coast of California, about midway between Los Angeles and San Francisco. We go to California once a year or so and Bruce, who also is a “rock hound”, and I go on a rock hunting trip to the mountains or other rocky areas in California. On my last trip to California in October, we went to a nearby location on the San Andrea fault line that runs the length of the state. While having lunch in the little town of Parkfield, said to be the earthquake capitol of the world, a 3.6 (Richter Scale) quake happened, which shook the table for about 4 seconds. Our middle child, daughter Karen Elizabeth (her middle name is that of Diane’s mother), is two years younger than Bruce. She and her husband Jake Field, and daughters Laura, Kate and Emma, live near the small town of Excelsior, about 20 miles west of Minneapolis. Laura has completed 3 years in college at the University of Iowa City. Kate is a senior in high school and Emma is a high school freshman. Jack is a vice president of a small, international company, ADC, that manufactures switches and parts for telephone companies delivery systems. Our youngest, Nancy Ruth (her middle name is that of my mother, as you know), four years younger than Karen, married Tim Robinson, an Australian. They have two children, Gabriel now 10 and Anna now 3. They live in Frankston, a town of 20,000 or so, about 30 miles south of Melbourne, Australia. Nancy is a graphic designer who now cares for the children and does a few graphic design projects from her home computer. Tim is a guitar musician. He writes his own folk type songs and has produced one CD. He and another musician do a few “gigs”, but he is making a living with his own yard care business.

Diane and I are 73 now and our health is reasonably good. Diane has had some back pains recently so she will have to have it checked out. I have had knee pains for the last 5 years and plan to have one of the knees “replaced” with metal and plastic bone ends sometime this coming January. We travel one longer trip once or so a year. This August we went to Alaska for 10 days with a group from OLLI. In 2005 we visited the historic New England coast of the U.S. In 2004 we went to the Baltic States for a 7-day trip with an OLLI group. After the Baltics, we went to Helsinki and stayed for a day seeing the sights. After Finland, we visited Denmark and spent a week with friends who live in Askoff. Our daughter Nancy lived with this couple for a school quarter when she was 16.

We sold our house of 39 years in 2004. I has designed the home and built most of the finishes. We call this “sweat equity”. We bought a two-bedroom condominium apartment, which is part of a 124, 4 story building located in St. Louis Park, a suburban community west and adjacent to Minneapolis. We are only 10 minutes from downtown and often go to the theater, museums, shopping and restaurants.

We are preparing for Christmas, which as you know, is big in the U.S. We are having a record warm Winter without any snow so it won’t be a ”white Christmas”. We have a rustic cabin in Wisconsin, about a 2-hour drive for us, that is 90 acres with a small stream (creek) meandering through to property. We have a couple of ponds, woods and open fields on the property. We could not fine a pine tree that was right for our Christmas tree, so on our way home a couple of weeks ago, we stopped at a tree farm and found and cut down an 8 foot Fir tree. So – Merry Christmas to you and your family, and may the new year be healthy and happy, and may the world be able to find Peace with each other.

Yours truly,


Jerry Mundt

- - -

Hyvä Ilmo,

on ollut suurenmoista kuulla sinusta. Kuten huomasit, asumme edelleen Minneapolisin alueella Minnesotassa, USA:ssa. 36 vuoden jälkeen jäin vuonna 2001 eläkkeelle arkkitehtuuritoimistostani. Koko tuon ajan minulla oli pieni firma jossa enimmillään työskenteli 8 ihmistä (seitsemänkymmentäluvulla) ja loppuajan kahdeksan vuotta vain minä ja CAD-operaattori. Suunnittelutöitäni arkkitehtinä olivat omakotitalot, useamman asunnon talot (useimmiten kolmisenkymmentä asuntoa eläkeläisille), hoitokodit, muutamat kirkko ja jotkut toimisto- ja teollisuuskiinteistöt. Pidin paljon arkkitehdin työstäni, mutta olin tyytyväinen päästessäni eläkkeelle, eikä enää tarvitse huolehtia rakentamisen aikarajoista, vastuista tai velvoitteista. Nyt minulla on aikaa ja voimia muihin harrastuksiin.

Olin noin seitsenvuotias pikkupoika, kun etsiskelin kivettyneitä eläinten kuoria tyhjältä tontilta kotimme lähellä Waterloossa Iowassa. Siitä lähtien minua on kiinnostanut geologia ja paleontologia. Vuonna 1996 aloitin Minnesotan yliopistossa kurssit geologiassa, jotka johtivat sitten seuraavina vuosina kahden loman aikana paleontologian opiskeluun South Dakota School of Mines and Technology:ssä [Etelä Dakotan kaivos- ja teknologiakoulu] Rapid City:ssä, Etelä-Dakotassa. Siellä ollessani otin osaa paleontologian kursseihin opiskellen fossiileja, kadonneita elämänmuotoja, evoluutiota ja lajien häviämisiä. Suunnitelmani oli saada paleontologian maisterin opinnot valmiiksi. Olen saanut lähes loppuun yliopisto-opintoni ja puolivälissä väitöskirjassani, joka käsittelee lähes täydellistä yhdeksän jalan pituista 80 miljoona vuottaa vanhaa meressä elävän matelijan, Plesiosauruksen, fossiilia. Sen fossiilin löysin hiilikauden kerrostumista viisikymmentä mailia Rapid Citystä etelään. Epäile, saanenko koskaan väitöskirjaani tai maisterintutkintoani valmiiksi, koska olen liian vanha ja lisäksi perhe ja matkailu pitävät minut kiireisenä. Opetan kuitenkin paleontologiaa ikääntyneille ihmisille OLLI-järjestön kursseilla. Kukin kurssi päättyy neljän päivän retkeen läntiseen Etelä-Dakotaan Bad Lands –seudulle, jossa etsimme 30 miljoona vuotta vanhoja ”elukoita” kuten varhaisia imettäväisiä ja kilpikonnia. Muinaiset jo sukupuuttoon kuolleet hevonen, kameli ja sarvikuono alkoivat kehittyä Pohjois-Amerikassa, ja 40 miljoonaa vuotta sitten ne olivat noin skotlanninpaimenkoiran kokoisia.

Diane aloitti ammattiuransa paikallisessa sanomalehdessä, Minneapolis Star Tribunessa, kun meidän nuorimmainen oli kolmannella luokalla lukiossa. Hän pääsi toimittajaksi saakka ja teki juttuja ja uutisia vanhemmista ihmisistä. Noin viidentoista vuoden jälkeen noin vuonna 1990 hän jäi eläkkeelle ja nautti minun laillani, kun ei enää ole määräaikoja seurattavana. Vielä nytkin hän kirjoittaa OLLI-järjestömme neljännesvuosittain ilmestyvään lehteen, lukee paljon ja pitää yhteyttä lapsiimme ja lastenlapsiimme. Hänen isänsä Bruce Lozier kuoli kuusi vuotta sitten ja äitinsä Bessi kolme vuotta sitten. Hänen ainoa sisarensa Kay on kolme vuotta nuorempi kuin Diane. Kay ja hänen miehensä jäivät työstään Michiganissa eläkkeelle noin 15 vuotta sitten ja muuttivat lämpimämpään ilmastoon St. Georgeen Utahin lounaisnurkassa, jos he yhä asuvat. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Tytär on syntymästään saakka kärsinyt pahasta mielisairaudesta ja on erityisessä hoitokodissa St. Georgessa.

Isäni Lloyd kuoli 1981 saatuaan vaikean sydänkohtauksen haravoituaan syksyn lehtiä pienen Waterloon talonsa takapihalla. Hän oli kuollessaan 91-vuotias. Kolme vuotta Ruthin kuoleman jälkeen hän meni naimisiin Elda-nimisen miellyttävän naisen kanssa. Elda elää edelleen ja asuu tyttärensä kanssa Washingtonin  osavaltiossa.

Veljeni Bob, vanhin Ruthin ja Lloydin lapsista (Bob, Joanne, Gerald ja Mary Mae), kuoli 75-vuoden ikäisenä vuonna 2003. Hän taisteli noin kaksikymmentä vuotta paksusuolen syöpää vastaan, mutta lopulta se vei voiton. He asuivat Prescottissa, Arizonassa. Hänen vaimonsa Betty muutti Rochesteriin Minnesotaan, jossa heidän ainoa poikansa asuu ja lähelle kolmea hänen neljästä tyttärestään, jotka asuvat Cedar Fallssissa Iowassa. Koska Bob oli Korean sodan veteraani, hän pyysi päästä haudatuksi maamme sotilashautausmaalle Virginian Arligntoniin, se on lähellä pääkaupunkiamme Washingtonia. Sotilaallinen seremonia oli ihmeellisen loistava, mukana oli vakinaisia sotilaita meriväestä ja merkkitorvella soitettiin viimeinen iltasoitto läheiseltä kukkulalta.

Meillä on kolme lasta. Vanhin Bruce Lloyd (etunimet kummaltakin isoisältään) täytti 50 marraskuussa. Hänellä ja vaimollaan Karenilla ei ole lapsia. He asuvat pienessä Cambrian kaupungissa Kalifornian keskirannikolla, suunnilleen Los Angelesin ja San Franciscon puolivälissä. Käymme Kaliforniassa noin kerran vuodessa. Bruce on myös ”kalliokoira”, hänen kanssaan käymme saalistamassa vuorilla tai muilla Kalifornian kallioisilla alueilla. Viime matkallani Kaliforniassa lokakuussa menimme lähelle paikkaa, josta menee San Andreasin murros läpi koko valtion. Kun olimme lounaalla Parkfieldin pikkukaupungissa (sitä sanotaan maailman maanjäristys-pääkaupungiksi), sattui maanjäristys voimakkuudeltaan 3.6  (Richterin asteikolla). Keskimmäinen lapsistamme tytär Karen Elizabeth (hänen keskimmäinen nimensä on Dianen äidin nimi) on kaksi vuotta nuorempi kuin Bruce. Hän ja hänen miehensä Jake Field, ja tyttäret Laura, Kate ja Emma asuvat tässä lähellä Excelsiorin kaupungissa, noin 20 mailia Minneapolisista länteen. Laura on päättänyt kolmivuotisen collegen Iowa Cityn yliopistossa. Kate on lukion viimeisellä luokalla ja Emma lukion ensimmäisellä. Jack on pienen kansainvälisen firman, ADC:n, varatoimitusjohtaja – firma valmistaa kytkimiä ja osia puhelinyhtiöiden toimitusjärjestelmiin. Nuorimmaisemme Nancy Ruth (hänen keskimmäinen nimensä on sama kuin äitini nimi, kuten tiedät), neljä vuotta nuorempi kuin Karen, manei naimisiin australialaisen Tim Robinsonin kanssa. Heillä on kaksi lasta, 10-vuotias Gabriel ja 3-vuotias Anna. He asuvat Australiassa, Frankstonissa, noin 20.000 asukkaan kaupungissa 30 mailia Melbournesta etelään. Nancy on graafinen suunnittelija, mutta huolehtii nykyään lapsista ja tekee joitakin projekteja kotikoneellaan. Tim on kitaramuusikko. Hän säveltää omat kansalaulutyyliset kappaleensa ja on tehnyt yhden CD:n. Tim muiden muusikkojen kanssa tekee ”keikkoja”, mutta hankkii elantonsa puutarhaneuvojana.

Diane ja minä olemme nyt 73-vuotiaita ja terveytemme on kohtalaisen hyvä. Dianella on ollut äskettäin jotain selkävaivoja, joten hänen pitää ne tutkituttaa. Minulla on ollut polvikipuja viimeisen viiden vuoden ajan, ja suunnittelen toisen polven ”korvaamista” metallisella ja muovisella nivelellä joskus tulevan tammikuun tienoilla. Teemme yhden pitemmän matkan lähes joka vuosi. Viime elokuussa kävimme 10 päivän matkalla Alaskassa erään OLLI-ryhmän kanssa.

Vuonna 2005 kävimme historiallisella Uuden Englannin rannikolla Yhdysvalloissa. Vuonna 2004 teimme seitsemän päivän matkan Baltian maihin erään OLLI-ryhmän kanssa. Baltian jälkeen matkustimme Helsinkiin viettäen siellä päivän tutustuen nähtävyyksiin. Suomen jälkeen kävimme Tanskassa ja vietimme viikon Askofissa asuvien ystäviemme luona. Tyttäremme Nancy asui tässä perheessä, kun hän oli neljännesvuoden 16-vuotiaana Tanskassa koulussa.

Myimme 39-vuotta asumamme talomme vuonna 2004. Olin suunnitellut kotimme ja tehnyt pääosan viimeistelytöistä, sitä sanoimme ”hikiseksi pääomaksi”. Ostimme kahden makuuhuoneen asumisoikeusasunnon, joka on 124 asunnon nelikerroksisessa talossa St. Louis Parkissa, se on lähiö länteen Minnepolisista, aivan sen vieressä. Meillä on vain kymmenen minuutin matka keskikaupungille. Käymme siellä usein teatterissa, museoissa, ostoksilla ja ravintoloissa.

Valmistelemme joulua, joka, kuten tiedät, on suuri juhla Yhdysvalloissa. Meillä on ennätyksellisen lämmin talvi, eikä lunta ole, eikä niinmuodoin ”valkeaa joulua”. Meillä on karu mökki Wisconsinissa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Mökki on 90 eekkerin tontilla, jossa on pieni joki (puro) virraten koko palstan läpi. Meillä on pari lampea, metsää ja avointa niittyä palstallamme. Emme löytäneet kunnon mäntyä joulupuuksi, niinpä kotimatkallamme pari viikkoa sitten pysähdyimme puunkasvatusfarmille ja löysimme ja sahasimme mukaamme 8 jalan korkuisen kuusen. Niinpä toivotamme sinulle ja perheellesi iloista joulua, ja olkoon uusi vuosi teille onnellinen ja virkeä, ja kunpa maailman kansat pystyisivät elämään rauhassa toistensa kanssa.

6.1.2009 Gerald (Jerry) E. Mundt

22.1.2009 katselin hiukan mitä kuuluu Minneapolisiin. Valitettavasti ensimmäisenä tuli esiin, että Gerald Mundt oli juuri äsken kuollut vatsasyöpään. Kirjoitin pienen viestin Dianelle ja muille sähköiseen vieraskirjaan. Geraldin kanssa puhuin puhelimessa pari vuotta sitten. Tässä Jerryn muistokirjoitus Star Tribunessa.

In 2009 I was searching news from Minneapolis. Unfortunately first I had to read that Gerald Mundt had died because of stomach cancer. I wrote a small note to Diane and others. Only couple of years before I was talking with Gerald by phone.

Obituary in Star Tribune:

Mundt, Gerald E. "Jerry" age 75, died Jan. 6 at home in St. Louis Park. An architect for 44 years, his firm specialized in camp planning, senior housing and nursing homes throughout the country. Jerry was a man of action who delighted in doing it himself, whether designing and building his family home, making wine or helping solve a community problem. He served as chair of his condo board where his talent for disagreeing agreeably came in handy. He built a rustic cabin on Indian Creek in Wisconsin with lumber from the property. He and his wife of 53 years, Diane, built ponds and trails, planted trees and considered it their wildlife refuge. He was an optimist, willing to organize a board or committee to bring positive change -- in his community, his profession, out in the natural world he loved. He ran for the MN State Legislature in 1972 because of his concern for environmental issues. He joined others in Golden Valley in forming Action Now Council to address civil rights issues following the murder of Martin Luther King in 1968. He chaired Golden Valley's Building Board of Review and a committee to redevelop the city's downtown. He redeveloped an old stone wagon factory in Rushford, MN into apartments, saving a building on the Minnesota Historic Registry. Following retirement, Jerry studied paleontology at the School of Mines in Rapid City, So. Dakota. While there he discovered the complete skeleton of a plesiosaur and conducted erosion studies in the So. Dakota Badlands. He led paleontology trips for U of M's Osher Lifelong Learning Institute, making many new friends. A sports standout in high school, he worked his way through Iowa State University to earn a BA in Architecture in 1956. He was a lieutenant with the U. S. Army Corps of Engineers from 1956 to 1958, when he and Diane moved to the Twin Cities. Diane says she married him because he was a good dancer, kids and animals were crazy about him, and he had an absolute confidence in himself that she envied. He was held in high regard by those who knew him. Friends and family surrounded him in the two months between the diagnosis of stomach cancer and his death. Thanks to Fairview Hospice for making home care doable. He is survived by his wife, Diane; children, Bruce (Karen), Karen Field (Jack) and Nancy Robinson (Tim); grandchildren, Laura, Kate and Emma Field and Gabriel and Anna Robinson; sisters, Joanne Kimball and Mary Latham; sister-in-law, Betty Mundt; and many nieces and nephews. Memorial gifts preferred to a favorite charity. Private interment. A Memorial Service will be held 2PM Saturday at: Washburn-McReavy Edina Chapel 952-920-3996 West 50th St. & Hwy 100