Arvi Pärssinen saa vastentahtoisen komennuksen Rukajärveltä Uhtualle. Ilmeisesti ei pataljoonassa pidetty raivoraittiista papista, joka ei viinanjuontia suvainnut.

4.6.1943 – 5.6.1943 Arvi Pärssisen päiväkirjasta

4.6.1943. Viime yön nukkumisesta ei tahtonut tulla yhtään mitään. Ryypittyään viina-annoksensa pojat olivat kovin iloisella tuulella: Laulu ja hanurin soitto tulkitsivat hiljaisessa yössä poikien viinahöyryjen lämmittämiä tunteita. Erikoisesti lähinnä meitä oleva ensimmäinen komppania piti meteliä yllä. Kapteeni soitti pari kertaa sinne komppanian päällikölle vaatien hiljaisuutta, mutta tuloksetta. Yhden ajoissa komppanian päällikkö tuli komentajan luo ja oli kovin vihainen moisesta vaatimuksesta selittäen: ”Mitä varten valtio oikein viinoja antaa? Sitäkö varten, että se lähetettäisiin takaisin ETP:lle korkeammissa portaissa nautittavaksi? Kun valtio kerran antaa viinaa kahdeksantoistavuotiaille pojille, jossa iässä minä istuin äitini hoivissa oppikoulun kahdeksannella luokalla ja moisesta teosta olisi saanut kaksi tuntia karsseria sekä käytöksenalennuksen, niin kai se valtio antaa sen viinan juotavaksi. Niin he ovat nyt juoneet annoksensa ja juopuneet, siksi huutakoot. Minä en vaadi heitä olemaan hiljaa”.

Komppanian päällikkö oli mielestäni täysin oikeassa. Kuinka väärin valtio tekeekään viinaa jakaessaan. Samanaikaisesti kun valveutuneella taholla keksitään keinoja viinan käytön vähentämiseksi, samanaikaisesti valtio opettaa nuoria viinan käyttäjiksi. Mitä hyötyä on papin työllä silloin, kun valtio antaa siunauksensa menettelylle, joka Raamatun mukaan on synti ja jota vastaan papin pitäisi taistella. Näin valtio riistää papilta yhden vankan perustuksen, jolta sielunhoitaja työssään lähtee. Valtio siis tavallaan vastustaa papin työtä, vaikka se itse tämän työmiehen joukko-osastoon määrää.

Kahden-kolmen maissa paikalle alkoi vähitellen saapua jalkaväkipataljoona, jonka tehtävänä tulee olemaan tämän miehittämättömän korven varmistaminen.

Marskin syntymäpäivän johdosta miehillä on tänään vapaapäivä. Seitsemän aikaan lähdin sotamies Huotarin kanssa järvelle. Huotarille on uskottu kalastushomma eikä hänen tarvitse osallistua mihinkään muuhun työhön. Saimme verkostani neljä siikaa eli saman verran kuin eilenkin.

Tänään ilma on aurinkoinen ja tuulinen, mistä johtuen täällä ulkona voikin istua kaikessa rauhassa paidatta itikkojen pahemmin häiritsemättä. Edessäni aukeaa tämän karun luonnon keskellä kirkasvetinen järvi, jonka karuja rantoja parhaillaan kukkivat rentukat koristavat. Vaiveroa ja marjojen kukkia lukuunottamatta maa onkin kuivaa ja kukatonta. Vietin päivää kovin ikävissäni ja ennen sen loppumista minua kohtasi epämiellyttävä yllätys. Juuri kun istutaan teltan seinustalle asetetun pöydän ääressä päivällistä odottamassa, komentaja kutsutaan puhelimeen. Palattuaan hän ilmoittaa, että tällä päivämäärällä minut on komennettu Uhtuan suunnalle. Tämä uutinen tuntui alussa ikävältä sulattaa. Juuri kun on tottunut talon tavoille, saakin lähteä talosta pois. Täällä minulla olisi hyvä olla. Lähdinpä mihin tahansa, niin auto oli aina käytettävissäni.

Olin kello 20 jo matkalla tänne Rukavaaralle, jossa nyt olen. Tiiksan kohdalla hoiperteli monia niin humalaisia miehiä, että töin tuskin pääsimme kulkemaan. Lähestyessämme Rukavaaraa tien käänteessä oli kolarin ajanut sairasautokomppanian linja-auto, jonka miehistö oli niin humalassa, että hädin tuskin pystyssä pysyivät. Auto oli kärsinyt pahoja vaurioita, mutta vain yhdellä miehellä oli verinaarmu otsassa.

5.6.1943. Auto on pysähtynyt Muujärvelle Tiiksjärven ja Repola välille saamaan hiilitäydennystä. Kello on nyt 17.30.  Ennen autolle lähtöä kävin saunassa, minkä jälkeen minut vietiin henkilöautolla kolonnan kokoontumispaikkaan.

Tiiksasta on Repolaan matkaa 130 kilometriä, ja tämän matkan kolonna taittaa kolmessa tunnissa. Mäiltä katsottuna kolonna näyttää eteenpäin kiitävältä, pitkältä tavarajunalta. Eräällä mäen töyräällä meitä kohtasi koomillinen näky: Joku koiranleuka oli nostanut ryssän pääkallon kepin nenään ja lisäksi laittanut sen päähän ryssän lakin sekä hampaitten väliin tupakan.

Kolonna saapui tunti sitten Repolaan. Olen syönyt ja nyt istun yksin upseerien majoitushuoneessa odotellen Lieksaan lähtevän kolonnan saapumista. Miehiä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja, mutta ainoatakaan tuttua naamaa ei näy. Kuinka yksinäiseksi ja orvoksi ihminen tunteekaan itsensä tällaisessa tilanteessa. Piipposen Ainokin on jo eilen lähtenyt kotiinsa.

Suomalaiset olivat kauan toivoneet itselleen tätä hiekkaisten järvien ympäröimää Repolaa, ja nyt tämä toive on toteutunut. Toinen toistaan suuremmat varastorakennukset ja miehistösuojat kohoavat nyt täällä. Loikoilen tässä laudoista tehdyssä tilapäissängyssä, jonka kylkeen on tekstattu ”raatopaikka”. Seinän takan kuuluvat pari lomalle menevää lottaa ja joku upseeri keskustelevan.

6.6.1943. Eilen jaksoin tuskin muistaakaan, että oli lauantaipäivä. Nyt pitäisi sitten kaiken todennäköisyyden mukaan olla sunnuntai. Istun aamulla viiden aikaan asemalla toisen luokan vaunussa odotellen junan lähtemistä. Yö upseerien majalla kului unettomana ja rauhattomana. Koetin soittaa kotiin, mutta sanottiin, ettei Tuupovaaraa saada vastaamaan. Yritin nukkua, mutta aina uudet tulijat keskeyttivät uneni.

Luonto näyttää täällä Lieksassa keväisen vihannalta. Tuossa kukkivat valkeat tuomet, jotka aina tuovat mieleeni Sylvin salaperäisen lemmen kolminaisuuden. Luonto näyttää sateen jälkeen rehevältä, mutta väsynein silmin ja kivistävin aivoin sitä tuskin tajuankaan.

Kolme viikkoa sitten olin samalla tavalla Lieksassa odottamassa kuljetusta. Nyt vain on suunnistettava yhä pohjoisemmaksi. Jos tätä jatkuu, niin enköhän syksyyn mennessä ole jo Heinäsaarilla.

Kello on ehtinyt jo yhdeksään ja juna on hetkeksi pysähtynyt Maanselän asemalle. Valtimo, Rautavaara ja monet muut pitäjät ovat jääneet taakse. Missä kunnassa nyt olen, en tiedä. Ja juna on taas liikkeellä.

Nyt olen vilkasliikenteisellä Kontiomäen asemalla, jolla aivan vilisee lottia, saksalaisia ja suomalaisia sekaisin kaikista aselajeista. Sattumalta tapasin upseeri- ja lottaruokalassa tuupovaaralaisen lotta Koljosen Eimisjärveltä. Junassa tapasin kauppias Parviaisen Piippukivestä. Hän oli matkalla Rovaniemelle. Kuinka paljon tätä armasta Suomenmaata onkaan!

Lähdin Lieksasta kello 5.40 ja Kontiomäelle saavuin kello 10.30. Kun katselee junan ikkunasta maisemia, niin täytyy hämmästellä, kuinka suuri ero on näiden ja Rukajärven maisemien välillä. Täällä elämä lyö kaikkeen leimansa, siellä kuolema; tämä on mielestäni valtavin ero. Täällä eteen avautuu viljeltyjä, vihreitä peltoja ja kukkien peittämiä värikkäitä niittyjä, joita siellä ei ole ainoatakaan. Pienet lapset kurkistelevat talojen ovista ja vilkuttavat ohi kiitävälle junalle. Vallatulla alueella  näkyy kaikkialla vain kuoleman ja hävityksen merkkejä. Tuli on tuhonnut kaiken vihreyden maan pinnalta ja kaikki elämä on kadonnut.

Vuoden 1943 aikataulun mukaan junan numero 809 lähtöaika Lieksasta oli 5.38. Nurmeksessa oltiin klo 7.16. Siellä oli vaihto seuraavaan junaan numero 863, joka lähti Nurmeksesta klo 7.26. Aikataulun mukaan Maanselässä oltiin klo 8.56 ja vihdoin Kontiomäellä klo 10.26. Niinpä juna näyttää pysyneen hyvin aikataulussaan. Edellä mainituissa junissa oli vain 3. luokka. Sen sijaan Kontiomäestä Hyrynsalmelle matkaavassa junassa oli 2. luokka, jonne upseerin arvomerkeillä pääsi. Juna numero 733 lähti aikataulun mukaan Kontiomäeltä klo 11.45 ja perillä piti olla klo 13.01. Keskivauhti tällä 46 kilometrin matkalla oli siis 36 km/h.

 

Tämä mykkänä junassa istuminen tunti toisensa jälkeen on murheellista. Eräältä asemalta vaunuumme noussut aviopari kolmen pienen lapsensa kanssa toi vähän virkeyttä. Nuorin oli vajaa kahden vuoden ja vanhin lapsista noin viiden vuoden ikäinen. Lapset pistelivät suihinsa munaa ja kaakkua niin, että posket vain pullottivat. Mieleni teki tuollaista herkkua, kun siinä kuivin suin istuin. Miten herttaista olisi sulkea syliinsä heidän hennot ruumiinsa, niin kuin kotoa lähtiessäni tein. Muistan elävästi Karin iloisen pyynnön lähtöhetkellä: ”Isä, ota meidät kaikki syliin”. Niin teinkin. Kuinka mielelläni sen nytkin tekisin omille lapsilleni.

Juna lähtee aivan pian Hyrynsalmea kohti. Kello 13.45 saavuimme vihdoin Hyrynsalmelle. Kyllä täälläkin on vilskettä. Sotilaita ja aina vain sotilaita, sekä suomalaisia että saksalaisia. Tämä tuntuu olevan kovin äveriään näköinen paikkakunta. Mitä kauemmaksi tulen, sitä suuremmaksi repeytyy se kuilu, joka erottaa minut kodista ja omasta Sylvistäni. Tunnen itseni yhä orvommaksi ja yksinäisemmäksi. Suomussalmellekin on tästä vielä matkaa 40 kilometriä. Se on ensimmäinen tavoitteeni. Siellä minun pitää ilmoittautua sotasairaalan pastorille eteenpäin ohjaamista varten.

Ajoin autolla asemalta sinne vain todetakseni, ettei siellä tällä kertaa ole mitään pastoria. Sain palata tyhjin toimin takaisin. Kuljetusautot olivat sillä aikaa jo ennättäneet lähteä, joten oli pakko jäädä odottamaan iltaa, jolloin seuraavat autot lähtevät. Pääsen lähtemään kello 20 seuraavana tavoitteenani Suomussalmi.

Olen makaillut ja koettanut tappaa aikaa, joka tuntuu iäisyyden mittaamiselta. Seitsemäntoista aikaan kävin upseerien ruokalassa syömässä ja kyllä siellä ruokaa olikin. Täällä on täydellinen varuskuntaelämä. Henkilökunta elää perheineen niinkuin pellossa. Liikenne on vilkasta ja kirjavaa. Saksalaiset ajavat raskailla parivaljakoillaan, niin että paikat tärisevät. Heidän vankkurinsa ovat yhtä raskaita kuin ryssien ja hevoset näyttävät uljailta, millaisia sitten lienevät vetojuhtina.

 

Karin iloisen pyynnön muisto  on haalistunut 31 vuoden aikana. Näin muisti Arvi Pärssinen historiansa kirjoittaessaan sen noin vuonna 1974 matrikkeliin:

Suomen rintamamiehet 1939-45. Osa PM, sivu 640

ISBN 951-9064-05-2 Arvi A Karisto, Hämeenlinna 1975

PÄRSSINEN, Arvi s 13.5.07 Pyhäjärvi, khra. Pso vsta 55 Saini Sisko Mustonen, s.17.6.35 Paltamo, kotisisar. Lapset Pekka 56, Osmo 57. – Ts js; JR35, PionP14; Nelkanjärvi, Kenjakki, Päljärvi, Kivatsu, Mäntyselkä, Tsopina, Kolijärvi, Malu, Stalin kanava, Uhtua. VR4. Kot. 1.5.42 Joensuu, sotarvo ltn. – Teolog kand tutk. – SPR Tuupovaaran os, veroltk, kansak johtok ja kantakirjasto pj, RAUL j. – Harr hiihto. – Os. 83400 Viinijärvi.

7.6.1943. Yö tuli vietetyksi Suomussalmen liepeillä pappien majapaikassa, joka kenttäolosuhteisiin verrattuna on oikea loistohotelli. Täällä AK:ssa on kokonaista neljätoista pappia ja heidän hallussaan on kolme huonetta käsittävä huoneisto. Se on pakkorauhan jälkeen erittäin asiallisesti rakennettu ja tarkoitettu aliupseerien huoneistoksi. Saavuin illalla kello 22. Tauno Muukkonen on täällä AK:n pääpastorina.

Useista merkeistä voi päätellä, että ollaan todella pohjoisessa. Eilen näin matkan varrella parissa paikassa sellaisia eläimiä, joita en ennen ole elävinä luonnossa nähnyt. Eräässä kohdassa näin poroperheen: Uroksen, naaraan ja pienen vasan. Mikä liikuttava näky!  Erityisesti kotiaan kaipaavalle matkamiehelle! Tuolla tavalla luonto on määrännyt perheen yhdessä elämään luonnonkin keskellä. Sota on hirvittävää, kun se raatelee kaipauksen tuskalla niiden sydämiä, jotka kuukausiksi, ehkä vuosiksikin on eristetty pois kodeistaan tai joilta koti on kokonaan särkynyt puolison kaatumisen vuoksi.

Eräässä toisessa paikassa yksinäinen poro loikkasi muutaman askeleen syrjemmäksi auton porhaltaessa sen ohitse.

Kello on 18.30, ja olemme saapuneet talvisodassa kuuluisan Kiantajärven kierrettyämme Juntusrantaan. AK:n alueelta tänne on matkaa noin 70 kilometriä. Kiantajärven länsipuolella kulkeva tie on sotien aikana tehty ja hyvässä kunnossa. Edessäni on nyt Juntusranta, joka peilityynenä kylpee ilta-auringon säteissä. Mitä tuskaa ja ahdistusta sen rannat talvisodan vierisinä päivinä ovatkaan nähneet, kun ryssälaumat pakkasessa ja pyryssä pyrkivät pakoon suomalaisten murskaavaa tulta.

Näillä rannoilla on lukuisia parakkeja, joissa on suomalaisten erilaisia huoltomuodostelmia. Kävimme eräässä parakissa syömässä ja nyt odotamme auton lähtöä edelleen. Linjoille on matkaa vielä ainakin 100 kilometriä.

8.6.1943. Saavuin illalla kello 22 tänne divisioonaan, joss yövyin. Matka Juntusrannasta tänne sujui suuremmitta kommelluksitta. Yksi kuljetusautoista tosin särkyi matkalla ja sen miehistö jouduttiin sijoittamaan meidän autoomme. Saimme hinata särkynyttä autoa toistakymmentä kilometriä perässämme, ennenkuin jätimme sen autokorjaamoon tien varrelle.

Matkan varrella ei ollut erikoisia nähtävyyksiä. Puolimatkassa oli kaunis Vuonisen kylä, jonka viljavan näköiset pellot oli hoidettu kasvukuntoon. Kaunis Vuonisen järvi saartaa puoliympyrän muotoisena kylää ja tekee näin seudun erittäin kauniiksi. Myös Pistojoki oli mukavaa seutua.

Tänään on jo tiistai. Kuinkahan kauan tämä matkanteko kestää, ennenkuin pääsen perille yksikkööni. Eihän tästä enää ole matkaa kuin kymmenkunta kilometriä, mutta tämä päivä taitaa kuitenkin vielä mennä matkan tekoon.

Ennen aamiaista kävin pastori Hovikosken kanssa laitattamassa kesäpuseroni kaulukseen papin laatat. Sylvin toivomus on minun mielipahakseni vihdoinkin toteutunut. Olisi reilumpaa upseerina johdattaa joukkuettaan tai komppaniaansa taisteluun ryssiä vastaan ja kaatua. Ikävämpää on pappina liikkuminen, kun kuolema voi tulla vain jostakin kranaatin sirpaleesta tai harhakuulasta.

Aamiaisen jälkeen loikoilimme ruohikossa syntistä nahkaa mustuttamassa. Ennen saunaan menoa vielä pelattiin verkkopallon tapaista käsipalloa jalkapallolla pihamaalla. Sen päälle Sauna maistuikin hyvältä. Pääsin nukkumaan kello 22.20.

9.6.1943. Etulinjaan on matkaa vajaa kaksi kilometriä. Siellä ovat ne kuuluisat kukkulat Muna ja Makkara, joista ensimmäinen on ryssän hallussa, jälkimmäinen suomalaisten. Pataljoonan alueella sijaitseva sotilaskoti on nimeltään Kiskis ja kilometri kauempana takanpäin on rykmentin sotilaskoti Messuhalli. Sen läheisyydessä on suuri, 8 x 10 metriä, voimistelu- ja urheiluhuoneisto, jossa nyrkkeilijät ja painijat harjoittelevat. Siinä yhteydessä on myöskin tilava sauna. Rykmentin komentajalla on loistelias sauna. Siinä on kolme huonetta: Saunahuone, pesuhuone ja pukuhuone pöytineen ja tuoleineen. Maasto on verrattain aukeaa tulen polttamaa kukkulamaastoa. Nämä kukkulat muodostavat hyvän tukikohtajärjestelmän.

Näihin ulkoisiin seikkoihin tutustuin divisioonan pastorien opastuksella ja kävin myös ilmoittautumassa rykmentin komentajalle ja pataljoonan komentajalle. Samoin tutustuin pataljoonan miehistöluetteloon ja huomasin, että yksi tuupovaaralainenkin, nimittäin sotamies Heikki Ikonen Kattila-ahosta. JSP:n vääpelinä toimii kaupanhoitaja Puukan veli.

Kävin äsken kokeilemassa JSP:n saunan löylyjen kiukkuisuutta ja veden lämpöisyyttä. Veden viileä hyväily tuntui mukavalta hypätessäni saunan löylyistä järveen. Pataljoonan lääkäriä en ole vielä tavannut, sillä hän on käymässä jossain ystäviensä luona.

Vähitellen alkaa huomata, että on sota ja rintama on lähellä. Silloin tällöin tulla tupsahtaa räjähtävä ammus tuohon korsumme lähellä oleviin puihin. Erään komppanian päällikön ilmoitettiin juuri haavoittuneen kranaatin sirpaleesta reiteensä. Ei täällä milloinkaan tiedä, milloin haavoittava tai tappava luoti vingahtaa kohti.

Kävin kilometrin verran edessäpäin noutamassa haavoittuneen.