Kristityksi synnytään, mutta ateistiksi tai agnostikoksi tullaan. Loftus kirjassaan käsittelee näitä jälkimmäisiä kysymyksiä. – Juuri tänään (21.11.2021) Luin lehdestä, että vankilaan tuomittu vammaisurheilija Pistorius on tullut uskoon ja alkanut polttaa tupakkaa. Uutinen ei kerro, minkä merkkistä tupakkaa hän alkoi polttaa ja mihin uskoon hän tuli. Uutinen on tavanomainen uskosta kyseen ollen. Ikään kuin uskoon tuleminen olisi jokin selitys jollekin. ”Aloin uskoa jostakin syystä, että minun pitäisi polttaa tupakkia” pitäisi kuulostaa siis aivan järkevältä lauseelta ja on kieliopillisesti oikein. Mitään järkeä sinänsä ko. lauseessa ei ole.

Kirja on siis tämä Why I Became an Atheist, ja kirjoittaja John W. Loftus. Kirjoittaja on syntynyt vuonna 1954, saanut kristillisen kasvatuksen ja yliopistokoulutuksen (PhD uskonnon filosofiassa – philosophy of religion), toiminut useita vuosia pastorina ja opettajana eri puolilla U.S.A:ta, ja oli siihen aikaan vannoutunut evankelisen kristinuskon puolustaja ja puolestapuhuja. Sitten hänen uskonsa ratkesi. Loftuksen omien sanojen mukaan:

I am now an atheist. The major reason why I have become an atheist is because I could not answer the questions I was encountering.  I became an atheist because that’s where the unanswerable questions led me… From the outset, you should know that I am not an angry atheist. I am certainly not angry with God, since I can no more be angry with God that doesn’t exist than a Christian can be angry with Allah or Zeus. Life for me has been good for the most part. So let me state for the record that although I reject Christianity, I do not reject Christian people, most of whom I respect as good people, nor do I wish to offend them. I will even capitalize the term “God,” and refer to God as “him,” so as not to offend Christians any further than they may already be with this book.

Nyt olen ateisti. Suurin syy ateistiksi tulooni on, etten osannut vastata kohtaamiini kysymyksiin. Minusta tuli ateisti, koska siihen suuntaan nuo vastaamattomat kysymykset minut johtivat … Heti alkajaisiksi teen tiettäväksi, etten ole mikään vihainen ateisti. En missään tapauksessa vihaa Jumalaa, koska en voi vihata sellaista mitä ei ole olemassa yhtä vähän, kuin kristityt voisivat olla vihaisia Zeukselle tai Allahille. Suurin osa minun elämästäni on mennyt hyvin. Painotan vielä että vaikka hylkäänkin kristillisyyden, en hylkää kristittyjä ihmisiä, joista suurinta osaa kunnioitan hyvinä ihmisinä, enkä tahdo pilkata heitä. Vieläpä kirjoitan isoilla kirjaimilla ”Jumala”, ja viittaan Jumalaan sanalla ”hän”, jotten loukkaisi kristittyjä sen enempää, kuin he ehkä jo loukkaantuvat tätä kirjaa lukiessaan. (s. 15)

1. My Christian Conversion and Deconversion.

Loftus käsittelee tässä oman uskonhistoriansa melko läpikotaisin. Vanhemmat olivat katolisia ja koulut kristillisiä. Nuori Loftus oli innokas Herran lähettiläs, ”Jesus Freak”. Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1989 vierailtuaan Israelissa, hän kirjoitti sanomalehteen haltioituneena kokemuksistaan. Pari vuotta tuon jälkeen, alkoivat epäilyt, jotka sitten johtivat lopulliseen eroon uskosta vuonna 1996. Näihin epäilyihin vaikutti myös paljon hänen avioeronsa, pirullisen sivullisen naisen juonittelut ja perusteettomat syytökset raiskauksista (oikeus ei ottanut syytöksiä käsiteltäväkseen olemattomien todisteiden takia). Tässä vaiheessa muutamat kristityt ystävät luonnollisesti hylkäsivät hänet.

Nearly two years later, I came to deny the Christian faith. It required too much intellectual gerrymandering to believe. There were just too many individual problems that I had to balance, like spinning several plates up on several sticks, in order to keep my faith. At some point they just all came crushing down.

Pari vuotta myöhemmin päädyin kieltämään kristillisen uskoni. Uskominen vaati liian paljon älyllistä vilpillisyyttä. Oli liian monta erillistä probleemaa, joita minun piti pitää tasapainossa, kuin pyörittäen usean kepin nenässä useita lautasia, säilyttääkseni uskoni. Jossakin vaiheessa kaikki tulivat räsähtäen alas. (s. 27)

Oletetusta huonosta maineestaan johtuen, hänen kirkkonsa, siis se missä hän oli pappina, halusi Loftuksen pois virastaan, jotta parikymmentä vuotta sitten samassa kaupungissa oman kirkkonsa muodostaneet ”Loves” olisivat tulleet takaisin yhteen. (Eivät tulleet.) Koska Loftus ei halunnut käydä kirkossa, jonka virasta hänet oli erotettu, alkoi hän käydä ”Loves”-kirkossa. Sielläkään hänestä ei välitetty edes seurakuntalaisena. Niinpä hän suhteillaan pääsi opettajaksi Great Lake Christian Collegeen. Sitten tuli kiistakirjoitusten aika. Hän kirjoitti kasteesta epäortodoksisesti ja joutui erotetuksi Collegen opettajan virasta.

Loftuksen serkku Jeff oli pastorina läheisessä kirkossa. Niinpä Loftus ajatteli, että siinä kirkossa olisi hänen turvallista suorittaa jumalanpalvelustaan. Hän pääsi jopa joskus saarnaamaan ja valittiin kirkon vanhempien joukkoon. Jeff oli kuitenkin epäluuloinen Loftuksen motiiveista, ja pelkäsi menettävänsä paikkansa uudelle tulokkaalle, ja luopui tästä kirkosta.

Ja niin edelleen monien käänteiden jälkeen:

I am so grateful for my present life because I’m living life to the hilt. I just don’t think anyone can live passionate guilt-free Christian life. Think about it: according to Jesus, I should feel guilty for not just what I do but for what I think about – lusting, hating, coveting, and so on. I’d like every person who reads this book to experience the freedom I have found.

Nykyelämästäni olen niin kiitollinen, koska elän elämää sen pohjia myöten. En usko kenenkään kristityn pystyvän elämään intohimoista elämää syyllisyydentunnosta vapaana. Ajatelkaapa: Jeesuksen mukaan minun pitäisi tuntea syyllisyyttä ei vain siitä mitä teen, vaan myös siitä mitä ajattelen; syyllisyyttä ajatuksista himosta, vihasta, haluista jne. Toivoisin kaikkien tämän kirjan lukijoiden kokevan saman vapauden minkä minä olen löytänyt. (s. 33)

2. The Christian Illusion of Rational and Moral Superiority.

Tässä luvussa Loftus käy kristittyjen aina uudelleen ja uudelleen esittämän väitteen kimppuun. (Esiintyi muuten keväällä 2010 myös Etelä-Suomen Sanomien yleisönosastokirjoituksessa.)

I’m going to begin with what many Christians assume about their faith. They assume a certain kind of rational and/or moral superiority over any other system of belief and thought, especially atheism. According to them, their beliefs are rationally superior in the sense that Christianity wins hand down in the marketplace of ideas. They claim that a compelling case can be made for believing Christianity over any other system and thought. Likewise, according to them, their moral foundation is also superior in the sense that Christianity provides the only sufficient basis for acting morally in life.

Aloitan sillä mitä monet kristilliset olettavat uskostaan. He otaksuvat, että kristinuskolla on jonkinlainen rationaalinen tai moraalinen ylivoima verrattuna mihin tahansa muihin uskonrakennelmiin ja varsinkin verrattuna ateismiin. Kristillisten mukaan heidän uskomuksensa ovat rationaalisesti niin ylivoimaisia, että ne voittavat mennen tullen kaikki muut uskonnot maailmankatsomusten markkinoilla. He selittävät, että kristillisyys pystyy kilpailemaan minkä tahansa muun uskonnon tai katsomuksen kanssa lyömättömänä. Samoin, heidän mukaansa, heidän moraaliset arvonsa ovat niin ylittämättömät, että vain kristinusko tarjoaa ainoan perustan elää vastuullista elämää.

Rationaalista perustaa uskolle tarjoavat ihmiset sanovat (Loftuksen mukaan) ei-uskovaisia tyhmiksi. Niinpä tässä yhteydessä on Loftus lainannut But Sennett’in listaa:

”one simple but powerful fact: most of the truly brilliant, deepest thinking, most profoundly influential movers and shakers of last two hundred years have not been Christians. Neither Albert Einstein nor Bertrand Russell nor Sigmund Freud nor Stephen Hawking nor Karl Marx professed Jesus as lord… To suggest that these people failed to believe because of ignorance or some rational defect is ludicrous”

‘yksinkertainen mutta vaikuttava tosiasia: useimmat todella nerokkaat, syvimmät ajattelijat, perustavasti vaikuttaneet ja ajattelua ravistelleet ihmiset viimeisen kahdensadan vuoden ajalta eivät ole olleet kristittyjä. Ei ollut Jeesus Jumala Albert Einsteinille, ei Bertrand Russellille, ei Sigmund Freudille, ei Stephen Hawkingille eikä Karl Marxille… Ehdotus, että tämä joukko ei tullut uskoon heidän tietämättömyytensä tai rationaalisen ajattelun puutteidensa vuoksi on naurettava.’

Kristittyjen moraalisen ylemmyyden Loftus kuittaa lyhyesti: miksi eivät muunuskoiset käyttäydy moraalittomammin kuin kristityt. Esimerkkinä on (taas) jonkin kirjoittajan kuvaelma, mihin moraalittomuus johtaa: esimerkiksi Dachaun keskitysleireihin. (IP: Keskitysleireistä kirjoittaja ei ajattele hetkeäkään, että Holocaust tapahtui kristityssä maassa kristittyjen ihmisten toimesta. Hitler ei tiettävästi tappanut ketään, joten pelkästään häntä ei voi syyttää.)

Kristinuskon eettisistä standardeista Loftus sivaltaa (viitteenä Mooseksen kirjan kuvaileman Jumalan käskystä tehdyt kansanmurhat):

If we think that the commands of God are good merely because he commands them, then his commands are, well, just his commands. We cannot call them good, for to call them good we’d have to have a standard above them to declare that they are indeed good commands. But on this theory they are just God’s commands. God doesn’t command us to do good things; he just commands us to do things. John Arthur argued, “All that could mean is that God wants us to do what he wants us to do.” … If we say, on the other hand, that God commands what is right because it is right, then there is a higher standard of morality that is being appealed to, and if this is so, then there is a higher standard above God which is independent of him that makes his commands good. Rather than declaring what is good, now God recognizes what is good and commands us to do likewise…

Jos ajattelemme Jumalan käskyjen olevan vain sen takia hyviä, että Jumala ne käskee, niin silloin nämä käskyt ovat, niin, vain hänen käskyjään. Emme voi sanoa niitä hyviksi, koska silloin meillä olisi Jumalaa korkeampi standardi, joka selittäisi niiden käskyjen olevan hyviä. Tuon teorian hyläten käskyt ovat vain Jumalan käskyjä. Jumala ei käske meitä tekemään hyvää, hän vain käskee meitä. John Arthur väittää: ”Kaikki tämä voisi tarkoittaa sitä, että Jumala tahtoo meidän tekevän, mitä hän tahtoo meidän tekevän”… Jos toisaalta sanomme että Jumala käskee tekemään oikein, koska se on oikein, on edelleenkin olemassa Jumalaa ylempi moraalistandardi, jota sovelletaan, ja jos niin on, sitten on olemassa jokin Jumalaa ylempi riippumaton standardi, joka tekee Jumalan käskyistä hyviä. Ennemminkin kuin selittäen mikä on hyvää, Jumala tunnistaa mikä on hyvää ja käskee meitä tekemään samoin.

3. Faith, Reason, and the Cumulative Case Method.

 

Tässä Loftus käsittelee lähes ominta alaansa, eli uskon perusteita, ja kuinka perusteetonta uskoa eri filosofit ovat puolustaneet.

In every case when it comes to my reasons for adopting these skeptical control beliefs, the Christian response is pretty much the same. Christians must continually retreat to the position that what they believe is “possible,” or that it’s “not impossible.” Robert M. Price tells us that for Christian apologist  “the controlling presupposition seems to be, ‘if the traditional view cannot be absolutely debunked beyond the shadow of a doubt, if it still might possibly be true, then we are within our rights to continue to believe it.’” In my opinion, Christians must repeatedly assert this to defend their faith. Keep in mind that anything that is no logically impossible, is possible. It’s possible I’m dreaming right now. It’s possible I’m merely recalling an event in the year 2008 in a dream I’m having in the year 2025… However, the more Christians must constantly retreat to what is “possible” in order to defend their faith, the more their faith is on shaky ground. Why? Because we want to know what is probable, not what is possible.

Joka kerta kun perustelen väitteitäni näillä skeptisillä tausta-ajatuksillani, kristittyjen vastaus on aina jokseenkin sama. Kristittyjen täytyy lopulta vetäytyä asemaan, jossa he väittävät uskon olevan ”mahdollista” tai ettei se ole ”mahdotonta”. Rober M. Price kertoo meille, että kristilliselle apologeetalle ”perustava etukäteisolettamus tuntuu olevan ’jos perinteitä katsontakantaa ei voida täysin kiistattomasti kaataa jättämättä pienintäkään epäilystä, se voi silti olla mahdollisesti oikea, ja niin olemme oikeutettuja jatkamaan uskossamme’”. Minun näkemykseni mukaan kristittyjen täytyy toistuvasti vakuutella itseään tästä, voidakseen puolustaa uskoaan. Tietenkin on pidettävä mielessä, että mikä loogisesti ei ole mahdotonta, on mahdollista. On mahdollista että juuri nyt uneksin. On mahdollista että minä vain muistan jonkun tapahtuneen vuonna 2008 ja nyt unessa vuonna 2025 palautan sen mieleeni… Mitä enemmän kuitenkin kristityt joutuvat jatkuvasti uskoaan puolustaessaan vetäytymään siihen, ”mikä on mahdollista”, sen enemmän heidän uskonsa perusta on heikolla jäällä. Miksi? Koska tahdomme tietää, mikä on todennäköisintä, eikä mikä on mahdollista.

4. The Outsider Test for Faith.

Tässä kirjoittaja pohtii, miksi kukin valitsee ensisijaisesti vanhempiensa uskonnon.

There are many religious faiths from which to choose. How does one actually choose to be on the “inside” of any of them if from the “outside” none of them have any plausibility? Unless one is on the inside as an adherent of a particular religious faith, she cannot see. But from outside, the adherents of a different faith seem blind. This reminds me of what Mark Twain said: “The easy confidence with which I know another man’s religion is folly teaches me to suspect that my own is also.” Believers are truly atheists with regard to all other religions but their own. Atheists jus reject one more religion.

On monia uskontoja, mistä valita. Kuinka yksilö sitten valitsee yhden, jossa hän on ”sisällä”, kun ”ulkoa” katsottaessa millään niistä ei ole toden tuntua? Niin kauan kuin joku on jonkun erityisen uskonnon ”sisällä”, ei hän voi tuota nähdä. Mutta ulkoapäin erilaisten uskontojen harrastajat tuntuvat sokeilta. Tästä mustuu mieleeni Mark Twainin sanonta: ”Se vaivaton luottamus, jonka turvin voin sanoa toisen ihmisen uskon oleva täysin älytöntä, saa minut epäilemään, että minunkin uskontoni on älytöntä.”  Uskovaiset ovat aitoja ateisteja kaikkien muiden paitsi oman uskontokuntansa näkemyksen mukaan. Ateistit vain lisäksi hylkäävät yhden uskonnon.

5. Does God exist?

Tässä tulee nämä tavanomaisimmat, paljon muissakin lukemissani kirjoissa käsitellyt vanhat ontologiset, kosmologiset ja teleologiset argumentit. Pohditaan jumalkuvien kompleksisuutta ja sijaintia ajassa ja avaruudessa.

Alakohdassa The God of the Bible käydään käsiksi aiheeseen Vanhan Testamentin pohjalta.

… the biblical God is a hateful, racist, and sexist God. Consider the following things: In the Flood story we’re told God wanted to destroy all mankind. In Moses’s day God wanted to destroy all of the Israelites. In Joshua’s day God wanted the Israelites to kill all of the inhabitants of the Promised Land… God allowed Satan, the accuser, to destroy Job’s health and family life just to win a “bet”.

Raamatun Jumala on vihamielinen, rasistinen ja seksistinen Jumala. Katsotaanpa esimerkiksi seuraavia asioita: Vedenpaisumus jossa Jumala halusi tuhota koko ihmiskunnan. Mooseksen päivinä Jumala halusi tuhota kaikki israelilaiset. Joosuan päivinä Jumala halusi israelilaisten tappavan kaikki Luvatun maan asukkaat… Jumala antoi Saatanan, syyttäjän, tuhota Jobin terveyden ja perhe-elämän vain voittaakseen ”vedon”.

Luku 6 käsittelee tieteen ja uskonnon suhdetta. Tämä luku ei ehkä ole kovin mielenkiintoinen, koska aihetta vain hiukan sivutaan (15 sivua).

7. The Strange and Superstitious world of the Bible.

Tässä luvussa kirjoittaja käsittelee ensinnäkin Raamatun kirjoittajien taikauskoista maailmaa yleensä, ja sitten erityisesti Raamatun tekstiin sisältyviä noituuksia (puhuva aasi, puhuva käärme jne.). Sitten käsitellään yksityiskohtaisemmin tarina Joonasta, joka vietti ”suuren” kalan vatsassa kolme päivää vahingoittumatta.

It’s very interesting to me that Christians will believe in the miracles recorded in the Bible, simply because they are recorded in the Bible, but if I claimed I saw one of these miracles yesterday, they would not believe me… Sam Harris makes this point very vivid in these words: ”Tell a devout Christian that his wife is cheating on him, or that frozen yougurt can make a man invisible, and he is likely to require as much evidence as anyone else, and to be persuaded only to the extent that you give it. Tell him that the book he keeps by his bed was written by an invisible deity who will punish him with fire for eternity if he fails to accept its every incredible claim about the universe, and he seems to require no evidence whatsoever.”

Minusta on erittäin mielenkiintoista, kuinka kristityt uskova Raamatussa kerrottuihin ihmeisiin yksinkertaisesti vain siksi, että ne on kerrottu Raamatussa, mutta jos väittäisin nähneeni jonkun noista ihmeistä tapahtuneen eilen, eivät he minua uskoisi. Sam Harris niittaa tämän hyvin eloisasti: ”Jos kerrot hartaalle kristitylle, että hänen vaimonsa pettää häntä tai että jäätynyt jogurtti tekee ihmisen näkymättömäksi, niin hän varmaan vaatisi todisteita aivan kuin kuka muu tahansa, ja hänet voi suostutella uskomaan ainoastaan niin pitkälle, kuin voit noita todisteita antaa. Kerro kristitylle että kirjan, jota hän pitää vuoteensa vieressä, on kirjoittanut näkymätön jumaluus, joka piinaa häntä tulessa hamaan iäisyyteen, jos hän ei onnistu hyväksymään tuon kirjan jokaista uskomatonta väitettä maailmankaikkeudesta, ja hän ei näytä kaipaavan mitään lisätodisteita”.

7.1. Pseudonymity in the Bible.

Tässä käsitellään sitä, kuka oikein kirjoittikaan Raamatun kirjat. Ehrman on tästä aiheesta kirjoittanut kokonaisen kirjan, jota työtä myös Loftus lainaa omaansa. Esimerkiksi Mooseksen kirjoja ei varmasti kirjoittanut Mooses, vaan kirjoittajia oli useita ja useilta eri aikakausilta. (Kuka pystyisi kertomaan hautapaikkansa pysyneen salassa monta sukupolvea hautauksen jälkeen?)

Uudesta Testamentista Loftus ottaa esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan Raamatusta, Kuningas Jaakon versiosta (King James Version).

First, let’s consider the most obvious examples of pseudonymity in the New Testament. The most obvious cases are Mark 16:9-20; John 5:3-4; Acts 8:37; John 7:53-8:11; and  1 John 5:7-8. Just compare these passages in the King James Version (KJV) and later translations. Notice them missing in the later ones? These are obvious cases. How did they got in the text in the first place? Who wrote them? Why were they accepted as scripture for way too long? Revelation 1:11: the phrase “I am Alpha and Omega, the first and the last” (KJV) was not in the original Greek texts. The Alpha Omega phrase “is not found in virtually any ancient texts” nor is it even mentioned in a footnote in modern versions. There are several others I’d like to highlight below…

Ensiksi käsitelläänpä kaikkein ilmeisimmät esimerkit nimivarkauksista Uudessa Testamentissa. Kaikkein silmiinpistävimmät ovat Markus 16:9-20, Johannes 5:3-4, Apostolien teot 8:37, Johannes 7:53-8:11 ja 1 Johanneksen kirje 5:7-8. Verratkaapa vain näitä kohtia KJV:ssä ja myöhemmissä käännöksissä. Huomasitte varmaan niiden puuttuvan myöhäisemmistä. Nämä ovat selviä tapauksia. Kuinka kummassa ne ylipäätään joutuivat tekstiin? Kuka ne kirjoitti? Miksi ne hyväksyttiin UT:n liian kauaksi aikaa? Johanneksen ilmestys 1:11 ja lause ”Olen A & O ”… ei ollut alkuperäisemmässä kreikankielisessä tekstissä. Sitä ei ole löydetty oikeastaan mistään varhaisista teksteistä, eikä sitä ole edes huomautuksena uudemmissa versioissa. On paljon muitakin, joita aion ottaa esille myöhemmin…

Mark 16:9-20 on KJV:ssä seuraavanlainen:

[9] Now when Jesus was risen early the first day of the week, he appeared first to Mary Magdalene, out of whom he had cast seven devils.
[10] And she went and told them that had been with him, as they mourned and wept.
[11] And they, when they had heard that he was alive, and had been seen of her, believed not.
[12] After that he appeared in another form unto two of them, as they walked, and went into the country.
[13] And they went and told it unto the residue: neither believed they them.
[14] Afterward he appeared unto the eleven as they sat at meat, and upbraided them with their unbelief and hardness of heart, because they believed not them which had seen him after he was risen.
[15] And he said unto them, Go ye into all the world, and preach the gospel to every creature.
[16] He that believeth and is baptized shall be saved; but he that believeth not shall be damned.
[17] And these signs shall follow them that believe; In my name shall they cast out devils; they shall speak with new tongues;
[18] They shall take up serpents; and if they drink any deadly thing, it shall not hurt them; they shall lay hands on the sick, and they shall recover.
[19] So then after the Lord had spoken unto them, he was received up into heaven, and sat on the right hand of God.
[20] And they went forth, and preached everywhere, the Lord working with them, and confirming the word with signs following. Amen.

Luterilaisen kirkon uusin käännös on ottanut tuon ylläolevan tekstin mukaan, mutta kuitenkin huomautuksella ”16:9-20 Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.” Tuo edellinenhän on täyttä soopaa suomenkielisessä Raamatussa. Markuksen evankeliumi (joka on siis varhaisin) piti täydentää, koska siitä puuttui kokonaan tämä ylösnousemuksen jälkeinen Jeesuksen ”elämä” ja ”taivaaseenastuminen”.

John 5:3-4 on KJV:ssä seuraava.:

[1] After this there was a feast of the Jews; and Jesus went up to Jerusalem.
[2] Now there is at Jerusalem by the sheep market a pool, which is called in the Hebrew tongue Bethesda, having five porches.
[3] In these lay a great multitude of impotent folk, of blind, halt, withered, waiting for the moving of the water.
[4] For an angel went down at a certain season into the pool, and troubled the water: whosoever then first after the troubling of the water stepped in was made whole of whatsoever disease he had.
[5] And a certain man was there, which had an infirmity thirty and eight years.

Suomenkielisessä nykyraamatussa on tuo lisätty teksti pantu hakasulkuihin ja alaviitteessä lukee “5:3 osa käsikirjoituksista lisää tähän hakasulkeisiin merkityt sanat”, mutta tällä kertaa ilman selitystä, miksi tämä lisäys oli pitänyt säilyttää. Olen alleviivannut yllä tuon lisäyksen.

KJV Acts 8:37 on luettavissa

[35] Then Philip opened his mouth, and began at the same scripture, and preached unto him Jesus.
[36] And as they went on their way, they came unto a certain water: and the eunuch said, See, here is water; what doth hinder me to be baptized?
[37] And Philip said, If thou believest with all thine heart, thou mayest. And he answered and said, I believe that Jesus Christ is the Son of God.
[38] And he commanded the chariot to stand still: and they went down both into the water, both Philip and the eunuch; and he baptized him.

Tuo edellä alleviivattu on siis lisäys, josta myös suomenkielinen Raamattu ilmoittaa: “8:37 jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista”. Näinhän ei tietenkään ole – ei niistä vanhoista käsikirjoituksista puuttunut mitään,  vaan tuo jae on tähän lisätty.

Johanneksen evankeliumiin on tehty lisäyksenä juttu syntisestä naisesta. Koska juttu on hyvä, niin se on talletettu mukaan suomenkieliseenkin Raamattuun.

[52] They answered and said unto him, Art thou also of Galilee? Search, and look: for out of Galilee ariseth no prophet.
[53] And every man went unto his own house.

8.

[1] Jesus went unto the mount of Olives.
[2] And early in the morning he came again into the temple, and all the people came unto him; and he sat down, and taught them.
[3] And the scribes and Pharisees brought unto him a woman taken in adultery; and when they had set her in the midst,
[4] They say unto him, Master, this woman was taken in adultery, in the very act.
[5] Now Moses in the law commanded us, that such should be stoned: but what sayest thou?
[6] This they said, tempting him, that they might have to accuse him. But Jesus stooped down, and with his finger wrote on the ground, as though he heard them not.
[7] So when they continued asking him, he lifted up himself, and said unto them, He that is without sin among you, let him first cast a stone at her.
[8] And again he stooped down, and wrote on the ground.
[9] And they which heard it, being convicted by their own conscience, went out one by one, beginning at the eldest, even unto the last: and Jesus was left alone, and the woman standing in the midst.
[10] When Jesus had lifted up himself, and saw none but the woman, he said unto her, Woman, where are those thine accusers? hath no man condemned thee?
[11] She said, No man, Lord. And Jesus said unto her, Neither do I condemn thee: go, and sin no more.
 

Voi vain ihastella suomenkielisen raamatunkäännöskomitean lahjakkuutta sanoa asiat juuri niin kuin ne eivät ole. ”7:53 – 8:11 Jakso puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Se edustaa kuitenkin varhaista perimätietoa”. Taaskin komitea vääntää asiat päälaelleen: jakso ei suinkaan ole puuttunut aikaisemmista, vaan se on tähän kohtaan lisätty paljon myöhemmin – siis selvä väärennös, jolla ei ole mitään tekemistä varhaisen perimätiedon kanssa, tai sen kanssa, että tämä mainio juttu jotenkin edustaisi varhaista perimätietoa. Kaikki tarinat kelpaavat, kunhan ne ovat vain hyviä.

Alpha-Omega fraasi on suomenkielisessä Raamatussa ilman mitään kommenttia (paitsi sitä että kyseessä on kreikankielisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, mutta kirjoitettuna suomenkielisessä vain A ja O. Kts. Johanneksen ilmestys 1:8.)

Mielenkiintoinen, ja minulle aikaisemmin tuntematon on kysymys Aatamin perisynnistä, joka kaikkia kristittyjä vaivaa, jopa niin, että jos siitä eivät kristityt puhdistaudu, niin armelias jumala kiduttaa ikuisesti näitä ihmisiä helvetin tulessa. Siis ikuisesti.

Consider, for example, the Pauline argument from sin and death (Rom. 5:12): “Therefore as sin came into the world through one man and death through sin, and so death spread to all men because all men sinned,” which clearly places a stress on sin and death much greater than we actually find in the story of the supposed Fall of Adam and Eve in the Old Testament. It was only interpreted to be so during the intertestamental period, especially in the apocryphal and the pseudepigraphical literature. It is there where we first find this stress as the point of the story. We find such a viewpoint expressed in noncanonical writings like the Wisdom of Solomon (2:23f), where we read, “For God created man for incorruption, and made him in the image of his own eternity, but through the devil’s envy death entered the world, and those who belong to this party experience it.” Claus Westermann similarly argues: “the teaching of the Fall and of original sin rests on the late Jewish interpretation (of Esd. 7:118). It has no foundation at all in the (Genesis) narrative.”

Tarkastellaanpa esimerkiksi Paavalin väitettä synnistä ja kuolemasta (Room. 5:12): ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä”, joka asettaa synnin ja kuoleman taakan paljon raskaammin, kuin alun perin voidaan löytää oletetusta Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksesta Vanhasta Testamentista. Sitä tulkittiin niin vain silloin, kun kirjoituksia ei oltu vielä koottu, varsinkin apogryfisissä  ja Raamatusta pois jätetyissä kirjoituksissa. Vasta noista kirjoituksista löydetään Aatamin ja Eevan tarinan ydin, synti. Raamatun ulkopuolisissa kirjoituksissa kuten Salomonin Viisauksissa voidaan lukea ”Sillä Jumala teki ihmisen täydelliseksi ja omaksi ikuiseksi kuvakseen, mutta paholaisen kateuden takia kuolema tuli maailmaan, ja ne jotka kuuluvat hänen seuraansa, tulevat sen kokemaan”. Claus Westermann samoin väittää; ”Syntiinlankeemuksen opetus perisynnistä perustuu myöhäisempään juutalaiseen tulkintaan (Esd. 7:118). Sille tulkinnalle ei ole ensinkään perusteita Mooseksen kirjoissa.”