Nimeni on Charles, Charles Darwin. Isoisäni nimi on Erasmus. Olen nyt Portsmouthin satamassa lähdössä viiden vuoden tutkimusmatkalle laivalla nimeltä Beagle. Minä olen 22-vuotias ja minusta piti tulla pappi. Kiinnostuin kuitenkin luonnontieteistä ja olin erään professorin tutkimusassistenttina hänen kerätessään kivinäytteitä Walesistä. Sitä perua olen täällä. Ei kovin paljon vanhempi ole laivan kapteenikaan Fitz Roy. Seuraavan viiden vuoden aikana on varmaan aivan tarpeeksi aikaa puhua Charles Lyellin geologian kirjasta. Mitähän hyötyä siitä on? Siinähän sanotaan, että samat voimat, jotka muuttavat maapalloa nykyisin, ovat olleet toiminnassa muinaisina aikoina. Ei mitään mainintaa vedenpaisumuksista – siis vain pakanallista geologiaa – samat kerrokset, samat fossiloituneet eläimet. FitzRoy:n kanssa piti tulla toimeen. Hän oli kuuluisaa merenkulkijasukua, eikä epäröinyt antaa raipparangaistusta niskoittelevalle merimiehelle julkisesti. No – se siitä. Sitä en kyllä tiennyt, että minä tulisin merisairaaksi jo mitä vähäisestäkin keinumisesta. Se vähän lamautti mieltä. Lisäksi ei koko viiden vuoden aikana laivassa tarjoiltu edes sivistynyttä alkoholiannosta tai iltacherryä. Viinaa ei kerta kaikkiaan ollut mukana. Sen sijaan oli mukana pakollista hapankaalia, jolla torjuttiin keripukkia. Tältä matkalta kaikki palasivat niine hampaineen, kuin lähtiessäkin heillä oli.

Aikoinaan palattiin siis takaisin. Minä jo matkan aikana kirjoitin siitä kertomuksen. Sattumoisin en siinä kertomuksessa en kertaakaan maininnut laivan kapteenin nimeä. Niinpä, kun kapteeni Fitzroy julkaisi myöhemmin oman kertomuksensa, niin siitä mainitsemattomuudesta hän minua moitti. Mutta eihän hän tutkinut mitään: Galapagossaarten peipot sain minä aivan yksin tutkia, ja hän ohjasi laivaa. Matkan jälkeen emme olleet ystäviä.

Ajattelin, että julkaisen tuhansien keräämieni näytteiden perusteella kattavan teoksen matkastani, jonka myös tein. Sillä en kuitenkaan saanut arvostusta tieteellisissä piireissä. Se katsottiin vain matkakertomukseksi, jonka tieteellinen arvo oli nolla. Niinpä ajattelin, että vietän seuraavat viisi vuotta tutkien siimahäntäisiä. Sitten julkaisen. Siinä oli tieteellinen opinnäytteeni,. Sen jälkeen minua alettiin arvostaa.

Erään kirjani loppukaneetissa totean, että minulla oli onni tehdä elämäni aikana mitä tahansa, eikä taloudellisia vaikeuksia ollut. Toden totta – en ole ollut kenenkään palveluksessa päivääkään, vaan  viettänyt englantilaisen herrasmiehen elämää, jonka sosiaalisiin tilanteisiin illalla kuuluu salametsästäjistä päivittely.  Kun vaimoni odotti ensimmäistä lastamme, muutimme Lontooseen osoitteeseen 36 Marlborough Street , tietämättä, että Suomessa sellainen tupakka tulee suosituksi ja melkein kielletyksi vähän myöhemmin.  Vaimoani, minua ja sitten lastamme varten jouduin palkkaamaan 14 palvelijaa.