Tanssit monasterissa

Historioitsijat Marko Tikka ja Seija Nevala ovat kirjoittaneet mainion tutkimuksen tansseista ja niiden kieltämisestä Suomessa. Kirjan nimi on Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Kirja sai tietokirjojen Finlandia-palkinnon vuonna 2020.

Minä olen kiinostunut tanssin historian tästäkin puolesta, koska itse en lainkaan osaa tanssia. Tämän puutteen olen tiedostanut, mutta en älynnyt tehdä sille mitään vanhempanakaan. Äitinikään ei ymmärtänyt, mikä merkitys tanssitaidolla olisi ainakin minulle ollut.  Tanssitaidottomuus ei kuitenkaan sulkenut minua pois oletetun vastasukupuolen seurasta, mutta tanssilattialla en siis kenenkään kanssa ole tehnyt tuttavuutta. Vuoden ajan tosin harjoittelin pakollisia balettiliikkeitä Sibelius-Akatemiassa, mutta se on taas toinen juttu.

Tikan ja Nevalan mukaan kirkko (kirkot) oli etunenässä tanssia yleensäkin kieltämässä.

(s.13) Viihdekulttuurin ohuus ja kirkon tiivi symbioosi valtion kanssa selittänevät ainakin osittain suomen jopa poikkeuksellisen huvittelukielteistä ilmapiiriä. Esimerkiksi kepeä kabreekulttuuri ei juuri päässyt juurtumaan Suomeen niin kuin Ruotsiin tai Tanskaan. Myös suhde viihteeseen ja esimerkiksi juuri tanssimiseen oli Suomessa erikoinen.

Uskonnollisilla ja kirkollisilla piireillä oli toki kaikkialla tarve puuttua tanssimiseen ilmiönä, mutta Suomessa luterilaisen kirkon valtiollinen rooli ulottui myös lainsäädäntöön yllättävän vahvasti. Keski-Euroopassa kirkon rooli yhteiskunnassa ei ollut yhtä yhtenäinen, joten sen vaikutusvalta ei ulottunut yhtä vahvasti lainsäädäntöön. Toisaalta moraalipaniikkia kyllä koetettiin sekä kolmannen valtakunnan kaltaisissa diktatuureissa että vapaamielisemmissä yhteiskunnissa. Ruotsissa ja Tanskassa käytiin 1920-1940-luvuilla moneen otteeseen julkista keskustelua tanssimisen vaikutuksista sukupuolisiveyteen. Ainakin osittain Suomen debatti on heijastumaa tästä keskustelusta.

Kuinka sitten tanssimisen koki itse kukin tanssija 1920-luvulla. Tästä saa selvän, kun lukee isäni päiväkirjaa lukioajoilta alkaen vuodesta 1925. Hän oli tuolloin 18-vuotias ja aloitti syksyllä 1925 Käkisalmen yhteiskoulussa kuudennen luokan kertaamisen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1928 ja jatkoi sitten armeijan käytyään teologian opinnoissa valmistuen papiksi vuonna 1932. Salaperäinen päiväkirjassa esiintyvät ”hän” tai ”Sypy” on tuleva äitini Sylvi Kuisma. Äitini ja isäni olivat lukioajan luokkatovereita ja pääsivät yhtä aikaa ylioppilaiksi. Isäni ei koskaan sanonut halaistua sanaa tanssiharrastuksestaan.

Arvi Pärssisen päiväkirjasta

6. 12. 1925 Jo aamupäivällä läksin Puustiin, jossa meidän täytyi viettää iltaman [.] Sinne saavuttuamme täytyi tanssia kauan aikaa ennen kuin sain lämpymän. Iltamat alkoivat kello kuusi. Minä ilmoitin kaikki väliajat ja ohjelman jatkot. Ilta ja yö kului oikein rattoisasti. Täällä oli muutamia hauskoja tyttöjä. Eräs tyttö oli kotona koulusta, joka oli erittäin mukava nimeltään, Sirkka Koppi. Tullessa palelsi jokseenkin kovin.

23.1.1926 Koulussa menivät läksyt niin kuin ennenkin. Mieleni on viellä jonkun verran synkkä mutta paranemaan päinhän nyt kuitenkin mieleni juoksee. Iltasilla meillä oli toverikunnan konventti, josta juuri olen palannut kun tätä kirjoitan. Täällä ei ensin tahtonut oikein luistaa, vaan menin harhailemaan kaupungille etsien häntä, mutta turhaan. Hän kai oli mennyt kotiinsa, koska ei löytynyt. Tanssi aika meni hyvin, sillä en enää välittänyt mitään, kun kerran ei ollut siellä.

16.2.1926 On laskiais tiistai. Koulu loppu jo yhdeltätoista. Kello on vasta kolme, joten täytyisi olla juuri koululla lä[h]temässä laskiaisretkelle. Toiset ne siellä nyt iloisina hyppivät reput selässä lähtövalmiina Tenkalahteen, jossa saavat sitten tanssia. Mutta minä istun täällä vain yksin, sillä mitäpä tekisin siellä, sillä eihän minua kukaan kaipaa.

    12.3.1926 Meillä oli koulussa kaikki tunnit peräkkäin, joten pääsimme matkustamaan kahden junilla. Saavuin kotiin kolmen ajoissa ankaran lumipyryn vallitessa. Koko iltapuolen olin kotona katsellen epäjärjestyksessä olevia rakkaiksi käyneitä paikkoja. Mutta illan suussa sain tietää, että lähistöllä oli tanssiaiset. Minä halukkaana tanssijana olin valmis lähtemään tänne, vaikka se ei oikein ollut arvolleni soveliasta. Täällä näin taas kauasta aikaa paikkakunnan tyttöjä. Siellä olin aina yhteentoista saakka.

11.5.1926 Nyt esitti nt. Avellan kivan pila runon kuinka hallitusmiehet nykivät toisiaan parrasta. Tämän jälkeen lauloi kuoro viellä puolen kymmentä repäisevää laulua, jonka jälkeen alkoi iloinen karkelo. Karkelon väliajoilla pelasimme myöskin dominoa. Nämä riemut loppuivat kuitenkin jo kello yksitoista.

28.5.1926 Aamusilla mentäessä kouluun emme aavistaneetkaan, että meillä on iltapuoli jo lomaa, mutta sitä mukavammalta se sitten tuntuikin. Saimme viellä luvan pitää illalla pienet kekkerit koululla. Keräännyimme kaikki hyvin toivein koululle, mutta emme saaneet ollenkaan tanssia, jota kuitenkin olimme niin kovin toivoneet. Sen sijaan täytyi meidän tyytyä muutamiin leikkeihin joita vain harvat suosivat. Ilta tuntuikin näin ollen hyvin kuivalta. Täältä menimme viellä keskikoululle, päästäksemme tanssimaan, mutta turha reissu. Täältä tulin kotia ja kävin nukkumaan viimeistä yötä Käkisalmessa kuudennella luokalla ollessani.

6.6.1926  … tuu näin koulu toukille läksyt esiin, sillä täytyyhän niitä jonkun verran katsella, vaikka minä en oikein mitään selvää saa. Niinpä silmäilin tänäkin pyhänä ensin läksyjä, mutta en nytkään juuri tullut hullua hurskaammaksi, jonka vuoksi läksinkin päämäärättä kävelemään. Jouduin viimein Lappalaisen kanssa häätalon pihaan, josta alettiin kiusata minuakin häihin ja nuoteisiin. Eihän siinä muu auttanut, kuin viimein istuutuimme autoon ja läksimme Haitermaahan. Täällä oli paljon ihmisiä, etenkin tyttöjä, mutta melkein kaikki olivat jokseenkin rumia. Täällä tanssimme ainoastaan kahteentoista saakka. Sitten menimme Naskalin autolla Miissuvalle [Miisualle], jossa myöskin oli kuokkajaiset. Olimme täällä tunnin ajan, jonka jälkeen menimme Noitermaahan kuokkajaisiin. Emme viipyneet täällä kauan, vaan läksimme taas autolla kotiin.

11.6.1926 Kahdeksalta täytyi minun mennä pukutanssi harjoituksiin, joista tultuani menin uimaan. Olin uimassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Illalla olin seuran talolla kuukausi kokouksessa. Kaikki huoleni ja ikäväni pulpahtivat taas esiin. Laululla sain kuitenkin mielen malttini takaisin.

17.6.1926 Olin eilen päättänyt, että menen tänään kotia, mutta jäinkin tänne Käpylään. Kävin kymmenen junilla josta tuli serkku Matti tänne, mutta hän meni myös samana päivänä poiskin.Iltasella läksin Kalliosaaren kasinoille tanssiaisiin, jossa en kuitenkaan hyvin viihtynyt, sillä ei ollut ketään oikein koululaisia siellä.

25.6.1926 Aamusilla kävin kuorolaulussa, josta tultuani menin häihin. Ihmisiä oli kerttynyt aika runsaasti kutsuvieraita ja kuokkamiehiä. Kossasmiehien lähdettyä oli kaikki jokseenkin hiljaista. Mutta nuoteiden tultua oli taas ilo ylimmillään ja kesti aina aamulla kello kolmeen saakka. Tällöin olivat kai kaikki löytäneet omansa koska vähitellen yksi toisensa perästä poistui. Jäin harhailemaan nyt muutaman pojan kanssa, jotka olivat olleet yhtä saamattomia kuin minäkin. Minä nyt vasta hyökkäilemään sinne ja tänne saaden aina vain ”pomppaus” tiedon, kunnes viimein havaitsin lojuvani sulhasen heinä sarajassa vieressäni muutamia sikeästi nukkuvia poika ratteja.

22.8.1926 On sunnuntai. Kokopäivän olen ollut kappale ja pukutanssi harjoituksissa. Talon vihkiäisiin täytyy näitä harjoitella, jotka vietetään 11 ja 12 päivä syyskuuta. Illalla kävi meillä pari naapurin tyttöä kylällä, joten aika meni jokseenkin hyvin. Kesälomani on vihdoin lopussa, sillä isä sanoo, että nyt saat loput aikaa lukea.

19.3.1927 Olimme yhden tunnin koulussa, jonka jälkeen menimme taas ilveilemään kymmenen junille. Seitsemältä alkoi sitten tuo kauan kaivattu iltama. Ensin oli alkusoitto, jonka jälkeen seurasi tervehdyspuhe. Sitten seurasi yksinlaulu, jonka jälkeen seurasi lausuntaa. Vielä oli siellä kaksintanssia, esitelmä ja näytöskappale Kuopion takana. Tämän jälkeen seurasi muutaman tunnin tanssi, joten kello oli jo neljä, kun tanssi loppui. Juhla teki hyvin virkistävän vaikutuksen.

3.4.1927 Kävin aamusilla hiihtämässä, jonka jälkeen täytyi mennä kymmenen junille. Velimieheni tuli sieltä, joten jäivät kaikki tehtävät tekemättä, ja sen lisäksi täytyi mennä kahdeltatoista koululle raittius seuran päiväjuhlaan. Minun täytyi pitää tervehdyspuhe. Tällöin saimme myös todistukset raittiustutkinnoista, joten olen nyt suorittanut ylemmän raittiustutkinnon. Täältä tultuani ei ollut aikaa muuta kuin puvunmuuttoon kun täytyi jo lähteä kansliaan odottamaan autoa, joka veisi meidät Puustiin. Jonkun ajan kuluttua auto tulikin ja niin olimme lähtövalmiit. Matkalla lauloimme muutamia lauluja. Kun olimme esiintyneet lähtikin auto jo pois. Minä pääsin myöhemmin toisessa autossa, mutta tanssia en saanut minäkään.

30.4.1927 Koulussa kaikki entistä latuaan kulkee aika. Tänään oli Vapun vastaanottajaisiltamat Pontukselassa. Täällä olin 12 saakka. Ja menin nyt kansalaisopiston lopettajaisiin, jossa tanssimme aina neljään saakka. Joten aamulla nukutti hyvin.

22.5.1927 Tänään valkeni se päivä, jolloin olimme päättäneet tehdä retken Konevitsaan. Nousin aamusilla jo kello viideltä ylös, vaikka määrä oli lähteä puoli seitsemän. Ei ollut vielä autoakaan tullut kun saavuin koululle, mutta ei aikaakaan kun jo tulla porhalsi osuuskaupan auto, johon me pojat paikalla hyökkäsimme. Vähän aikaa saimme odottaa, ennen kuin lähdimme matkalle. Koko matkan laulelimme kaiken kaltaisia lauluja. Saavuimme onnellisesti Sortanlahteen, josta meidät vei sotilas laiva Konevitsaan sään ollessa mitä parhain. Silmiemme eteen avautui laaja rakennusalue laajoine kirkkoineen. Luonto on Konevitsassa mitä ihanin. Siellä on kirkkoja kai ainakin neljä. Kukkia oli jo näin aikaisin hyvin runsaasti. Haastoimme vielä patteriston sotilaat potkupallo-otteluun, jossa voitimme 3 – 1 vastaan. Tämän jälkeen tanssimme puolisen tuntia, jonka jälkeen suoriuduimme laivarantaan. Täällä lauloimme vielä munkeille ”Mun paimen Herra on”.

toukok. 1927, Vaasan matkalta: Tämän jälkeen tulin hyvin väsyneenä lyseolle kellon näyttäessä 12. Mutta kun olin levännyt 10 minuuttia olin taas jalkeilla ja matkalla Arbetsvännereille tanssimaan, sillä kukapa nukkuisi niin valoisana ja kauniina yönä kuin Vaasan yö oli.

En kuitenkaan viihtynyt kuin muutamien rallien ajan täällä sillä minusta olivat liian repäisevät, kun tulin nukkumaan kellon lyödessä 1. Nyt vaivuin hyvin miellyttävään uneen nukkuen aina ½ 9 saakka.

23.6.1927     [ehtolaiskursseilla? Käkisalmessa] Juhannusaatto on kesän kauneimpia hetkiä, jolloin olen tavallisesti ollut kotona, mutta tänä juhannusaattona olen pakotettu viettämään juhannukseni täällä. Koko päivän olimme vielä koulussa, mutta kun oli juhannusaatto, niin lopetimme kahdelta kurssit. Kello kahdeksalta menin kalliosaareen, jossa jo tanssi oli täydessä käynnissä. Menimme kello yhdeksältä eräälle kalliolle ja lauloimme muutamia lauluja. Tämän jälkeen kokoonnuimme kokon luo, joka sytytettiin klo 10. Torvisoittokunta puhalsi muutamia kappaleita, jonka jälkeen taas suojeluskunnan mieskuoro lauloi muutamia lauluja. Kun vielä torvisoittokunta puhalsi muutamia kappaleita, siirtyi tanssia rakastava yleisö kasinoille, jossa tanssi jatkui klo 12 yöllä. Minä en haluttanut tanssia, joten käveltyäni yksikseni jonkun aikaa läksin astelemaan kotia kohden. Näin oli ensimmäinen juhannus aattoni kulunut, jonka olin ollut pois kotoa, aivan hiljalleen. Vähän pyrki mieli katkeroitumaan, kun ajattelin, että aivan yksin tässä täytyy taivaltaa juhannusaattonakin, vaikka toiset kaikki riemuitsevat Kasinoilla, mutta kun ei ole sallittu minulle maallista mammonaa, niin täytyy elää ilman. Vaikka olisinhan saanut seuraa, mutta olin sellaisella tuulella, etten oikein kyennyt. Kotiin tultuani menin vielä saunaan, vaikka jo päivällä olin jo kerran käynytkin.

25.6.1927 Lauantaina valmistauduin Kiviniemen matkaa varten. Siellä on nimittäin Viipurin S.k ja lottien kesäjuhla, jossa meidän täytyi myös laulaa. Matka kului pikku hiljalleen laulaessamme iloisia lauluja. Meidän täytyi mennä suoraa päätä kentälle, sillä urheilut alkoivat aivan heti. Ensiksi seurasi sadan metrin juoksu, jota jatkui pitkät ajat, sillä juoksijoita oli kolmatta sataa. Pitkin iltaa jatkuivat kilpailut, kunnes yhdeksältä siirryimme nuorisoseuran talolle illan viettoon. Ohjelmaa oli runsaasti, mutta pääasia oli tanssi sillä saihan silloin tutustua neitosiin. Tapasinkin yhden tytön, kotoisin Viipurista, jota kävin saatilla mutta en mitään sen lähempää tuttavuutta muodostanut. Yötä olin Männiköllä.

27.11.1927 Eilen illalla kävin Toverikunnan illanvietossa, jossa oli tavallisen hauska, jonka jälkeen menimme kaikki pojat V.P.K:n talolle jossa oli ampumaseuran iltamat. En viihtynyt täälläkään kuin 10 saakka, vaikka tanssia olisikin kestänyt 2 saakka. Kaikki alkaa käydä kuivaksi.

10.12.1927. Täytynee pakista seikasta sellaisesta kuin Toverikuntamme yleisestä musiikki illan vietosta. Ohjelmaa oli paljon ja hyvää. Minäkin sain kunnian pitää huonon ja kuivan esitelmän. Lopuksi oli tanssia, joka kesti aina kolmeen saakka. Minä en ole enää entisessä vireessä. En käy enää saatilla, en rakasta tyttöjä kaikki on kylmää kuin ijäisyys. Nämä pyhät ovat myös hyvin pitkiä. Yksin täytyy istua vain. Mutta ei se mitään.

1.1.1928.  Eilen illalla lähdin veljeni kanssa tinaa valamaan nuorisoseuran talolle, jossa oli samalla tanssiakin. Siellä oli suljettu seura, joten aika kului aika rattoisasti, mutta kun ilmestyi yksi juopunut pilasi se koko illan tunnelman reuhaamisellaan. Viimein löivät sitä jonkun verran kulmaan, jonka jälkeen poliisi korjasi hänet parempaan talteen. Tämän jälkeen jatkui tanssi ja tinan valaminen, mutta juhlatunnelma oli mennyt. Kun kello oli kaksitoista toivotimme toisillemme onnellista uutta vuotta, jonka jälkeen poistuimme veljeni kanssa.  

21.1.1928 Pitkästä aikaa täytyy tyhjentää sydäntäni. Tänään on laskiainen. Teimme retken Vahtiniemeen, joka olikin alussa aika hauska, mutta lopussa meni kaikki sekaisiin. En käsitä miksi menen niin vähästä aivan toiseen maailmaan. Eikö minulle ole iloa luotukaan? Täytyykö minun vaeltaa elämäni pimeässä laaksossa. Täältä tultuani menin V.P.K:n talolle iltamiin, jossa lauloimme. Koko ajan olin hyvin huonolla tuulella. Tanssin vain muutamia kappaleita, jonka jälkeen tulin kotia.  Kaikki menee päin mäntyyn. Mikä tulee eteen jos en pääse ylioppilaaksi. En jaksa ajatella. - Olisi parasta jos silloin maa minut nielisi.

4.3.1928. Koulu on lopussa. Olemme jo käyneet penkinpainajaisissakin. Ensin ajelimme kaupungilla jossa meidät valokuvattiin ja filmattiin. Tämä oli jokseenkin hauskaa, mutta jo silloin minuun niin kuin olisi mennyt puikko ja jäänyt pistämään.Tämä tunne kasvoi matkalla kasvamistaan kun perille saavuttua se nousi huippuunsa. Toiset tanssivat, halasivat ja pussasivat. Minä vain seistä murjotin syrjässä ja katselin tätä kaikkea. Minun olisi pitänyt elää samalla tavalla kuin toistenkin, mutta se katkennut oka tuotti yhä enemmän tuskaa. Tätä lisäsi vielä sekin seikka, jota on hyvin ikävä mainita. Pojat olivat nimittäin luvanneet etteivät juo matkalla yhtään, mutta ennen kuin yö oli puolessa, hoilasi puolenkymmentä poikaa täydessä seilissä. Siitä huolimatta tytöt heitä ”rakastivat”. Sisälläni kiehui kuin helvetissä. Tanssi kesti aina kolmeen saakka aamulla, jolloin tytöt menivät nukkumaan.